Naiset, kuten Turhapuro sanoi, elämän suola, siis vanhemmat naiset. Nuoremmat ovat sokeri.

Pitimäni kirjoittaa blogi naisista. Kertoa kuinka paljon minulla on oikeasti ollut hienoja hetkiä, joita ole jakanut naisten kanssa. Olen saanut jakaa naisen kanssa maailman hienoimman ja suurimman asian, syntymän, kahdesti tai oikeastaan kolmesti, mutta siitä ensimmäisestä kerrasta ei ole jäänyt muistijälkeä. Olen myös saanut naiselta ihan oikeasti turpaani ja pahasti. Täytyy sen verran selitellä, että tämä nainen on sarjassaan maailmaan paras, minä vain Euroopan kolmanneksi paras, omassa sarjassani. Siinä on oikeasti saatanan pitkä tyhjä välissä. Palataan muuten näihin kamppailulajeihin myöhemmin.

Minun piti varmaankin kertoa, kuinka nainen on miehelle monella tapaa täysin käsittämätön eläin, tai ainakin minulle ja minä olen mies. Vaikka lupasin palata kamppailulajeihin myöhemmin, niin on tähän yksi kovimmista, kovin, kamppailulajeista silti kaivettava. Rakkaus, se on maailman kovin kamppailulaji, siinä särjetään sydämiä ja joskus saattaa henkikin mennä. Rakkauden mustavyö on vähän vitun vaikea saavuttaa ja iso hatunnosto niille, jotka ovat sen saavuttaneet. Se mitä en miehenä voi ymmärtää tässä naisten ”vyön tavoittelussa” liittyy ajatteluun ”pidetään kulissit ja jaksetaan”. Miksi kaikki pitää kestää ja uskoa, että jossain asuu se humanisti, joka ymmärtää. En minä ainakaan osaa täysin ymmärtää, että vaimo tappaa pahoinpitelevän miehen. Miksi nainen ei vain ottanut eroa. No, sen ymmärtäminen ei kuulu minun toimenkuvaani, onneksi. Ei minun tarkoitus ole naisten kokemia vääryyksiä väheksyä, mutta ei minun tarvitse silti kaikkea ymmärtää.

Minun varmasti piti kirjoittaa kuinka, tässä hienossa elämystalouden ansaistalogiikassa, jota itse olen seurannut läheltä ja joka on niin monta vuotta maksanut minun asuntolainani, olen saanut tavata rautaisia ammattilaisia, naisia, mutta myös niitä, joiden tehtävänä on vain ottaa suihin. Mutta en taida kirjoittaa naisista, en ainakaan musiikkibisneksessä, enkä naisista ja laulukilpailuista. En olisi kirjoittanut naisesta, joka voitti television laulukilpailun. En hänen tuotteistamisesta, muovista tehdyistä tisseistä, värjätyistä piilolinsseistä, hiuslisäkkeistä ja tekoripsistä. Paskaako ne sitä ihmistä muuttaneet, mutta otetaan se miehinen näkökulma. Pääset kämpille, jota on pohjustanut suutelu baarissa ja jopa käsien harhailua hississä. Tytön ovi avataan, riisutaan vaatteita, ripsiä, tissejä, linssejä, kurevöitä ja sukkahousuja, joiden poistuttua vatsa ei enää ole sisässä, eikä hanuri pyöreä. En minä ymmärrä. Olen jo sen verran vanha ja elämää nähnyt, että ihan pienestä en ala lyömään käsiäni yhteen ja hämmästyksestä hihkumaan. Paitsi jos kyse on naisista. Ne sitten aina osaavat yllättää.

Olisin voinut myös kirjoittaa siitä, kuinka en ymmärrä, että naiset eivät ymmärrä. No, koska minä en naisista mitään ymmärrä, naiset, kuulopuheita minulle, koska kokemusta minulla ei ole, niin en heistä kirjoita. Tai jos kirjoitan niin kirjoitan kirjan.

Ja päivän filosofia (jolla ei siis ole välttämättä mitään tekemistä minkään kanssa ja joka on jo julkaistu facebook-sivuillani):

Yhteisellä hevosella ratsastavat kaikki.