Yöttömän yön juhla lintukotomme pääkaupungissa.

Noin kymmenen vuotta sitten olen viimeksi viettänyt Juhannuksen Helsingissä. Silloin tuli aatto lusittua Suomenlinnassa ja Juhannuspäivä terassilla. Sillä ainoalla terassilla, jonka siinä tilassa löysimme. Keskuskadulla (siinä Stockmannin vieressä, eli varsin ytimessä) oli avoinna terassi, jossa meitä istui puolenkymmentä voipunutta nuorukaista. Ainoana ilonamme oli toimia valokuvamalleina autiota Aleksanterinkatua pitkin valuvalle japanilaisten turistien joukolle. Tämän kokemuksen jälkeen olen onnistunut viettämään yhtä mökkijuhannusta lukuun ottamatta yöttömän yön juhlan töissä eripuolilla Suomea erilaisissa tehtävissä eri festivaaleilla. Ja voi pojat sitä rakkauden ja väkijuomalla kerätyn rohkeuden määrää, joita niillä keikoilla näin! Tai niinhän minä luulin, kunnes vietin Juhannuksen töissä Helsingin Kalliossa...

Lumo niminen orkesteri lauloi vuonna 2001 ”Vesivehmaan Jencca” nimisessä laulussa seuraavasti:

Joku yöhön hukkuu taas,

Toinen kokkoon sukeltaa

Kolmas komiaa naista saa,

Minua se vain vituttaa

Vesivehmaan jencca soi,

Suoraleikkaus vuoteen 2010 ja Majava Baarissa laulettiin ”Mikkovehmaan Jencca” nimisessä laulussa seuraavasti:

Puuma nuoreen hevariin ihastuu

Toinen naisten vessassa purkautuu

Kolmas henksulta pakit taas saa

Minua ei vituta ees sunnuntai

Mikko Vehmaan jenkka soi

Vielä 70-luvulla anniskelulaki rajoitti anniskelua juhlapyhinä. Lähdettä en nyt erittele, kun en sitä muista, mutta jonkin lähteen mukaan ravintoloiden pitäessä ovensa kiinni kristillisinä juhlapäivinä suomalaisten tekemät itsemurhat kasvoivat selkeästi. Tänä päivinä tuntuu, että juhlapyhinä, ravintoloiden ollessa auki, kansakuntamme siittää sellaisen määrän jälkikasvua, että muutamat yksinäisten ihmisten itsemurhat eivät siinä paljoa paina.

Ahvenanmaalla ja suomenruotsalaisella rannikkoalueella suosittu salko perinne on ilmeisesti rantautunut myös pääkaupunkiseudulle. Salkojen koristelu-, ja pystyyn nostotapa vain vaihtelevat. Juhannusperinteisiin on myös olennaisena osana kuulunut erilaisten taikojen tekemiset. Taikoihin on kuulunut alasti juokseminen ympäri niittyjä ja peltoja, paljas pylly edellä peruuttelua halkopinoon, sekä muita alastomuuteen liittyviä riittejä ja tietenkin ne yrttien keräilyt. Kaupunkiolosuhteissa ja varsinkin ravintolassa niitä yrttejä saa kerättyä varsin helposti. Mekin ystävällisinä työnsankareina anniskelimme varsin monta annosta yrttiseosta, jonka sisältämät 56 yrttiä tekivät kyllä tehtävänsä ja varmasti paremmin kuin ne sen seitsemän yrttiä tyynyn alla! Seurauksena syntyi luonnollisesti halu toteuttaa näitä alastomuuteen liittyviä taikoja. Tässä kohtaa kaupunkiolosuhteet asettavat tietyt haasteet näiden perinteiden harjoittamiseen. Miten nämä taikatemput sitten hoidetaan kaupungissa? No vessassa tietenkin, ravintolan vessassa. En minä ketään tuomitse, mutta kun meidänkin kuppilassa vessoja on varsin rajallisesti niin kyllähän se jossain kohtaa alkaa kasvattamaan kuplaa otsaan jos kaksi vessaa kolmesta on taikojentekoalttarina suurimman osan iltaa. Pyllypaljaana halkoja kohti siis peruuteltiin ja osuttiin myös! Olisi varmasti peruuteltu enemmänkin, mutta onnistuimme henkilökunnan toimesta muutaman pariskunnan törmäilyt torpedoimaan. 

Meillä siis rakkautta ja nestemäistä rohkeutta riitti viimeisiin keräilyeriin asti ja koko viikonlopun. Mitä nyt sunnuntaina rakkautta oli jakamassa ja vastaanottamassa pääasiassa joukko raskaantyön raatajia, joiden tarkoitus taisi olla rakastaa vain toisiaan... Vuosittaisen Topifestin jatkot juhlittiin vielä Juhannuksen päätteeksi meillä Majava Baarissa, johon tätä tarkoitusta varten rajattiin poppari-vapaa VIP-alue, jolle tosin muutamia kiintiöpoppareita laskettiin. Popeda oli valitettavasti peruuttanut esiintymisensä festivaaleilla, mutta bändin musiikkia kyllä kuultiin! Topifestistä voi varmasti lukea jossain vaiheessa lisää saunakaverini ja naapurini Viltsun ansiokkaasta blogista.

Ja päivän filosofia (jolla ei siis ole välttämättä mitään tekemistä minkään kanssa ja joka on jo julkaistu facebook-sivuillani):

Yhteisellä hevosella ratsastavat kaikki.

Yksityiskohtaiset kuvaukset entisistä panoista ja arpajaisista, joissa voittaja on harvoin tyytyväinen palkintoonsa.

On tietyllä tavalla ihme, että mitä enemmän tietoa me saamme, mitä enemmän sitä meille tyrkytetään, sen vähemmän valikoivia me olemme, sitä enemmän me uskomme. Toisaalta on myös ihme, että mitä enemmän tietoa suurelle joukolle on jaettavissa mitä pienenemällä vaivan näöllä, sitä enemmän me haluamme kertoa hyvinkin yksityiskohtaisia asioita oman yksityisyytemme piiristä.

Facebook on hieno keksintö, todella hieno keksintö. Minulla on facebookissa 775 ”kaveria”. Joskus pidin naamakirjakaveruuden ehtona sitä, että olen vähintäänkin kumonnut oluen kyseisen ihmisen kanssa, ennen kuin hyväksyn hänen toveruuden. En ole tarkistanut kuinka moni heistä jättää täyttämättä tämän kriteerin, mutta kai minä heidät jotenkin tunnen. Ne, jotka tuntevat nyt piston sydämessään, poistakoon minut kaverilistaltaan.

Minulla on siis 775 kaveria, jotka näkevät henkilökohtaiset valokuvani, yhteystietoni ja jokseenkin joka päiväsen profiilipäivitykseni. Mitä minä haluan heille kertoa? Tyttären syntymän? - Kyllä.

Sain tänään pesää? – En.

Olen taas perse auki? – Ehkä (mutta vain säälistä)

Tyttöystävä petti, jätti, hakkasi? – En missään nimessä.

Olen baarissa/kaupassa/kirjastossa (sovelluksella mobiiliverkko) – Ketä kiinnostaa?

Esimerkkini ovat oikeita. Kaikkia edellä mainittuja näkee päivittäin. Ja oikeasti meitä kiinnostaa.

Alkuvuodesta 2009 kirjoitin omaan statukseeni ”Vein juuri lapseni äidin Vantaan tutkintavankilaan”. Arvaatte varmaan, että kommentteja sateli. Myönnän, että provosoin tarkoituksella. Kommentteja tuli lähinnä niiltä ihmisiltä, jotka eivät minua tai lasteni äitiä tunteneet. Ne, jotka tunsivat osasivat olla valikoivia. En nyt muista tarkalleen, että kommentoinko kommentteja tai mitä kommentoin, mutta en ainakaan tietoisesti jatkanut provosointia. En ainakaan toteamalla ”no, näin siinä nyt vaan kävi” tai ”kyllähän te sen tavat tunnette”. Selvennetään nyt  vielä niille epätietoisille, että Vantaan vankila on myös paikka jossa järjestetään oikeudenkäyntejä. Lapseni (tätä nykyä lasteni) äiti oli työnsä puolesta paikalla.

Tämä blogin otsikko on laadittu tänään silmiini osuneita profiilipäivityksiä yhdistelemällä. Yksi oli saanut huonompaa seksiä eilen kuin mitä koskaan oli avuttomalta ex:ltään saanut, toinen ei voittanut lotossa kuin neljä oikein ja kolmas sai turpaansa vaikka kerjäsi sitä. Kaikkia näitä oli kommentoitu tai tykätty yli kymmenen kaverin toimesta. Valikoivatko he tietoa jota heille tarjoiltiin? Uskoivatko he kaikki sen tiedon? Miksi nämä ihmiset halusivat kertoa nämä asiat? Ja tärkein kaikista, miksi?

En osaa sanoa kuinka paljon meillä on saatavissa maailman kaikesta informaatiosta kotisohvan kautta, mutta oikein käytettynä Facebookin kautta jonkin verran. Olen löytänyt uudellen vanhoja (oikeita) ystäviä ja kavereita, vaihtanut heidän kanssaan kuulumisia ja saanut paremman omatunnon pitämällä heihin yhteyttä sitä kautta. Viimeksi eilen lukioaikainen hyvä ystäväni palasi minun oikeaan maailmaani, oikeasti ja fyysisesti, ihan vain Facebookin avulla. Niin ja nuorimmaisen tyttäreni ristiäispappi värvättiin myös Facebookin kautta. Silti, uskon enemmän Googleen. Googlen tavoite on järjestellä kaikki maailman informaatio ja tehdä siitä yleisesti käyttökelpoista ja hyödyllistä. Kova tavoite, myönnän. On se sitten realismia tai ei niin silti suosittelen mieluummin katsomaan Googlesta kuin Facebookista, jos siis haluamme tietoa.


Ja päivän filosofia (jolla ei siis ole välttämättä mitään tekemistä minkään kanssa ja joka on jo julkaistu facebook-sivuillani):


Nyt eletään tätä aikaa, muinoin elettiin toista aikaa.

Sellaista tallia ei ole...

Alkuun pikainen palaaminen edelliseen blogiini. En lukenut läpi tuota ”Ajat muuttuu” blogia ennen sen lisäämistä tänne. Tänään sen sitten lukaisin läpi ja huomasin maininnan Katri Helenan hevi-leidi tittelistä. Epäilijöille tiedoksi, että Katri Helena on hevi-leidi. Kävin tekemässä muutama hetki sitten pienen Aasian kiertueen Before The Dawn nimisen orkesterin kanssa. Heitimme pari keikkaa Kiinassa ja yhden Japanissa. Tokion loppuunmyydylle venuelle saapui myös keikkoja katsastamaan Katri Helena. Meidän kanssa esiintynyt Poisonblack on kuulemma Katrin mieleen. 

Olihan tapahtuma ikuistettava, enkä minä ollut ainut, joka Katri Helenan kanssa samaan kuvaan halusi. BtD:n rumpalilta Atelta Katri vaatimattomasti kysäisi, että äitiä vartenko kuvaan oli päästävä. Vastaus oli tiukka ei. Ihan itse me kaikki halusimme samaan kuvaan.

Sitten itse asiaan, virkamiehiin ja asuntokauppoihin. Ostin muutama vuosi sitten, pankin ja lasteni äidin suotuisella avustuksella, paritalon puolikkaan Mosasta. Tämä vanha huvila-alue valittiin vuonna 2009 Suomen kotiseutuliiton toimesta vuoden kaupunginosaksi ja varsin ihastuttava paikka Tapanila onkin.

2009 vuoden alussa aloin haaveilemaan, rakennusoikeuden lisäännytty kaavamuutoksen myötä, yläkerran rakentamisesta. 

Eihän siinä muuta kuin hippi marssimaan rakennusvalvontavirastoon ja asiaa selvittämään. Siinä sitten piirustuksia tutkiessani selvisi, että asuntokauppaan kuuluneet autotalli, pihavarasto ja lämmin viherhuone eivät oikeasti olekaan olemassa. Mistään kaupungin tiedoista ei löydy lupia, kuvia, eikä varsinkaan hyväksyntää näille ostamilleni tiloille. Alkoi hirveä selvitystyö ja sählääminen. Kuka maksaa, kuka purkaa, kuka piirtää, kuka suunnittelee, mites ne vakuutukset ja mitä vittua. Meille asunnonmyyjänä toimineen välitysfirman välittäjä totesi hiljaiseksi vetävimmän kommentin koko projektin aikana. Vapaasti lainaten se kuului näin: ”Eihän sulla mitään ongelmaa ole. Sähän olet saanut enemmän kuin sulle olis kuulunut. Sä sait autotallin vaikka sitä ei oikeasti ole.” Siis mitä vittua?!? Mä maksoin autotallista, mutta sitä ei kuitenkaan ole! 

No joo, hiljaiseksi veti myös rakennussihteerin vastaus kysymykseeni aivan projektin alussa. Kysyin häneltä pahinta mahdollista vaihtoehtoa. Vastausta kuului jokseenkin näin, jos sä vittuilet mulle ja saat mut hermostumaan, ni mä määrään kaikille laittomasti rakennetuille rakennuksille ja rakennelmille purkutuomion heti. Arvaatte varmaan, että en paljoa vittuillut. Vuodessa asia eteni. Juristit tekivät omaa työtään, rakennus- ja rakennesuunnittelija omiaan ja minä rakensin autotallissa moottoripyörää ilman kiinteistön minkäänlaisia vakuutuksia. Soitin vakuutusyhtiöönkin ja kysyin, että mitäs jos meidän autotallissa syttyy tulipalo. Siellä on museomopoa ja ties mitä. Vastaus oli jokseenkin odotettu. ”Eihän siinä mitään tulipaloa voi syttyä kun ei ole mitään tallia, joka voisi syttyä.”

Joka tapauksessa hommat etenivät siihen pisteeseen, että paikalle oli kutsuttava kaupungin rakennustarkastaja tekemään lopputarkastusta. Kaikki oli hyvin, paitsi piharakennukseen on lisättävä tuplakipsilevyt ja höyrysulut seiniin, villat ja alumiinilevyt oviin, autotallin ilmanvaihtoa parannettava ja roskakatokseen lisättävä panssarilasit ja ne kipsilevyt, tuplana tietenkin. 

Eilen sain viimeisen kipsilevyn seinään. Nyt on sitten viisi senttiä kipsiä normaalien seinärakenteiden lisäksi. Palosuojaa ne antavat parhaimmillaan tunnin! On se virkamies hassu tapaus. Nyt on kipsiä sitten seinissä niin perkeleesti, että saa tiputtaa vaikka napalmia meidän roskakatokseen, niin ei pala naapurin mökki ihan heti. Ovet on niin vahvat, että meidän nelivuotias ei lisääntyneen painon vuoksi jaksa laittaa sitä edes kiinni. Niin, ja autotallissa on hallittu ilmanvaihto ja ihan kohta, kunhan se virkamies tulee vielä kerran käymään, myös vakuutukset!

Seuraava prosessi onkin sitten oletettavasti oikeusprosessi myyjän kanssa, mutta palataan siihen tarvittaessa myöhemmin.

Otin eilen ne ansaitut oluet ja tänään jumpalle!

Ja päivän filosofia (jolla ei siis ole välttämättä mitään tekemistä minkään kanssa ja joka on jo julkaistu facebook-sivuillani):

Kaikki liian jäykkä katkeaa.

Se oikeasti eka blogi. (Julkaistu alkujaan osoitteessa www.fme.fi)

Ajat muuttuu, Eskosein. Vai muuttuivatko ne sittenkään.	28.11.08
Tyttäreni on kohta kolmevuotias. Hänen tarhassaan oli ensimmäinen tytärtäni koskeva vanhempainilta eilen. Minä siellä kuuntelin kuinka 2-4-vuotiaiden äidit (olin ainut mies kolmentoista vanhemman joukossa) kertoivat lastensa musiikkimausta. Eräskin äiti kertoi lähes liikuttuneena kuinka hänen tyttärensä kuuntele äidin nuoruuden lempibändiä Stratovariusta. Toinen kertoi kuinka vilipetterille piti aivan itkupotkuraivareiden uhalla ostaa kiva pääkallopipo, koska 69 Eyesin basistilla on samanlainen. Näinhän ne valitsevat parivuotiaat lapset musiikkinsa... Kymmenisen vuotta sitten, ainakin joidenkin mielipidevaikuttajien silmissä, edellä mainittu keskustelu olisi ollut vähintäänkin huostaanoton peruste. Helsingin kaupunginviskaalina yli 20 vuotta toiminut Ritva Santavuori kirjoitti vuonna 2000 kirjassaan ”Rouva Syyttäjä ja Mafian lait” nuorison sitoutumisesta pahaan ja alakulttuurien vetovoimasta. Kirjassaan Santavuori niputtaa luontevasti samassa luvussa yhteen ja toisiinsa liittyviksi asioiksi muun muassa huume- ja asekaupan, prostituution ja väkivallan, ihmisten surmaamisen, paloittelemisen sekä sisä- ja sukuelinten syömisen - niin, ja musiikin. Santavuoren ymmärrettävistä mielipiteistä yksi hienoimmista taitaa olla seuraava kohta: ”Saatananpalvojien oma nimikkomusiikki, Black metal-musiikki on suunnattoman suurta musiikkiteollisuutta. Internetistä löytyvät Black metal-yhtyeiden kotisivut ja nörttien saatanalliset kirjeenvaihtokanavat. Babylons Whores-, Stratovarious- ja Mayhem-yhtyeistä ja monista muista kerrotaan näyttävästi suomalaisten saatananpalvojien pää-äänenkannattajassa, lehdessä joka on nimeltään Suomi Finland Perkele Metal Magazine.” Stratovarius on pitkästä aikaa studiossa. Jään mielenkiinnolla odottamaan kuinka tyttäreni tarhakaverit äiteineen lähtevät tämän Black metal-yhtyeen uuden albumin ja Kotipellon, pohjalaisen televisiokuoronjohtajan, saatanallisten sävelien voimalla syömään sukuelimiä ja polttamaan kirkkoja. Muutama vuosi Santavuoren kirjan julkaisun jälkeen, meidän kaikkien televisiolupaa maksavien rahoilla, tehtiin Tuska-festivaaleilla ”dokumentti” bailaamisesta kuoleman, veren, koston ja väkivallan merkeissä. Kuusi vuotta dokumentin jälkeen ohjelman toimittaja epäsuorasti syyllisti Impaled Nazarenen Jokelan koulusurmien syyksi tai ainakin innoittajaksi. Onneksi viimeisimmän traagisen koulusurman yhteydessä yksikään valtamedia ei syyllistänyt Gloria Mortia tai Turmion Kätilöitä tapahtuneesta. Ajat siis muuttuvat. Enää ei syytetä musiikkia aivan kaikesta. Tämän päivän ”satanistien pää-äänenkannattaja” Inferno-lehti voi ilman syyttäjän osoittavaa sormea julkaista kansikuvajutun miehestä, joka näyttää ihan ilman meikkejä paholaiselta. Tämä Blake-yhtyeen laulaja Aaro Seppovaara voi vapaasti kertoa Suomen johtavassa musiikkilehdessä Soundissa saaneensa pakanakasvatuksen ja jatkaa Infernossa tarinointia Saturnuksesta, joka on paholaisen synnynkoti. Kaikissa medioissa hän voi, vielä ilman kirkonpolttajan leimaa, kertoa ihannoivansa suuresti kyyhkysiltä päitä poikki purevaa pimeyden prinssiä. Ajat siis muuttuvat ja puritaanit ovat vaihtaneet kohdetta. Tämä meidän pellossa elävä nälkäinen kansa voittaa Euroviisut ja Idolsit heavyllä, Katri Helena on hevi-leidi, eikä edes Jari Sillanpää pidä mahdottomana ajatusta tehdä heavy-levy. Voisiko sanoa, että he ovat perehtyneet asiaan, tai ainakin lopettaneet asenteen kuulematta paskaa tai pahuutta. Pitäisikö meidän metallimusiikin kuluttajienkin jo luopua tästä ”kuulematta paskaa”-asenteesta ja muistaa myös välillä perehtyä ennen syytöksiä ja leimaamista? Ei tämä tarkoita sitä, että Mika Luttisen pitäisi vakavasti harkita sydänlyöbumbum-albumin tekemistä. Sovitaanko, että jos Martti Backman ei tee yhtään “Saatanalliset sävelet” -nimistä tv-ohjelmaa, Ritva Santavuori ei nosta Blaken “Sa7urnus” albumia uudeksi paloittelumurhien soundtrackiksi ja Timo Kotipelto ei häviä ainakaan Marion Rungille Kuorosodassa, niin annetaan mekin Amoral-yhtyeen tehdä uusi levynsä uuden laulajansa kanssa rauhassa ja lyödään paskan leima tarvittaessa lopputulokseen. Lopuksi voisin todeta, tässäkin tarinassa esiintyneiden Tuska-festivaalin ja Suomi Finland Perkeleen sekä tämän blogin sijoituspaikan Finnish Metal Expon visionääri, Tony Taleva sai allekirjoittaneen kanssa tänään viimeksi AHAA-elämyksen levykaupassa uutuuslevyjä plärätessä. Löysimme Mauri Kunnaksen piirtämillä kansilla varustetun ”Kaikkien aikojen lastenlevy” nimisen julkaisun. Kaikki laulut herättivät tuntoja, se oli ja on tarkoituskin. Mustaa Joulua kaikille, olkaa silpomatta toisianne ja antakaa Arille ja Amoralille mahdollisuus... Niin ja osallistukaa Suomen hienoimpaan talvitapahtumaan Finnish Metal Expoon ja Helsinki Metal Meetingiin!
Mikko Vehmas, Kirjoittaja on lähtökohtaisesti ihan hyvä jätkä (vaikka Toni Wirtasen mielestä hänelle pitäisi opettaa käytöstapoja).

Eka blogi

No joo, otsikko on hieman harhaan johtava. Ei tää oikeasti ole mun ensimmäinen blogi. Ensimmäinen blogikirjoitukseni julkaistiin 28.11.2008 Finnish Metal Expon sivuilla (www.fme.fi) otsikolla ”Ajat muuttuu Eskosein. Vai muuttuvatko ne sittenkään”. Liitän tuon musiikkiin liittyvää asenteellisuutta käsittelevän kirjoituksen myös myöhemmin tänne.

Joka tapauksessa muutamia blogeja aktiivisenpassiivisesti seuranneena päätin aloittaa myös tämän omani. Oletettavasti tulen pääasiassa käsittelemään musiikkiteollisuutta ja sen osia, ravintolakulttuuria nimenomaan ”ammattilaisen” näkökulmasta, kamppailu-urheilua ja moottoripyöräilyä. Siihen väliin varmasti mahtuu ihan yleisiäkin ajatuksia omastani ja muiden elämästä ja elämystaloudesta.

Menneen viikonlopun (nyt on sunnuntai, joten eiköhän se jo mennyt) saldona oli kolme aamuvuoroa muutama kuukausi sitten avaamassamme Majava Baarissa Kallion Porthaninkadulla. Muutamat viime vuodet olen tämän samaisen viikonlopun viettänyt Tampereella Sauna Open Air Festivaaleilla. Joskus töissä, mutta ainakin viime kesän ihan kaljaporukoissa. Oli Majava Baari kuitenkin Saunassa edustettuna tänäkin vuonna. Ansiokas, mutta luvattoman laiska blogisti Antti ”Oksu” Vuorela (http://oksutuumii.blogspot.com/) Etelä-Savon Pieksamäeltä, vahvistus asiaan kuin asiaan, oli juuri aloittanut toistaiseksi voimassaolevan työsuhteensa iloisessa taiteilijaravintolan ja korttelipubin risteytyksessämme. Hän edusti meitä kaikkia Tampereen sateisessa lauantaipäivässä muutaman tunnin työkomennuksella. Oksu muuten sopii vahvuuteemme kuin Popedan diskografia kusisiin tilanteisiin. Ilmeisesti kaukaa viisas ystävämme halusi välttää kusiset tilanteet ennakkoon ja liimasi ruman, mutta toimivan jukeboximme päälle ohjelapun asiakkaillemme. Viesti: ”Rakas jukeboxin käyttäjä! MAX 2 (kaksi) kappaletta Popedaa/ilta. P.S. Kotiteollisuus lasketaan Popedaksi. Kiitos!” Ainakin toistaiseksi kusiset tilanteet on vältetty, tosin lappu on ollut esillä vasta kaksi päivää...

Viime yönä, jouduin mielenkiintoisen ”ikäkriisin” eteen. Ystäväni lähetti minulle viestin, jossa kertoi raskaan työpäivän päätteeksi palkinneensa itsensä kymmenellä oluella ja live-musiikin ihanuudella. Viestistä paistoi läpi kutsu liittyä seuraan. Kieltäydyin ystävällisesti ja kehuin hänen varmasti känninsä ansainneen. Tästä seurasi se ”ikäkriisi”. Nykyään kovaa vauhtia keski-ikäistyvän kahden lapsen isän on perusteltava känninsä ansaittuna. Nuorempana sen kun kännäsi huolettomana ja haistatteli kaikille.

Siinäpä kaikki tällä kertaa. Lähden avaamaan ansaitsematonta olutta...

Ja päivän filosofia (jolla ei siis ole välttämättä mitään tekemistä minkään kanssa ja joka on jo julkaistu facebook-sivuillani):

Edes vanhan ihmisen tekemät virheet ja vääryydet eivät muutu miksikään.